Kevätkokous keskittyi järjestöuudistukseen
Keskiviikko 18.3.2009 klo 7:52 - Reijo Paananen
Nuorsosialidemokraattien kevätkokouksessa keskityttiin SDP:n järjestöuudistukseen. Puolueessa jäsenhankinnan uusia keinoja kehittelevä ja edistävä Esa Suominen esitteli tähänastisia aikaansaannoksia sekä suunnitelmia tulevan varalle.
Keskeistä on Hämeenlinnan puoluekokouksessa uusitun järjestöasiakirjan linjan toteuttaminen. Siis uusien, ennakkoluulottomien toimintatapojen kokeileminen, jakaminen ja juurruttaminen. Nuorsosialidemokraateille tuttua puhetta, olimmehan keskeisesti vaikuttamassa tuon uudistumisasiakirjan sisältöön työryhmävaiheessa ja aloittein puoluekokoukselle.
Seuraava suurempi näkyvä harppaus tulee olemaan sähköinen jäseneksiliittyminen. Kuulostaa nykymaailmassa itsestäänselvältä (ja sitä se onkin), mutta joitakin pikkupikkuesteitä on vielä raivattava. Osa byrokratiaan ja osa hintaan liittyen. Mutta Esa lupasi raivata nekin pikapuoliin.
Kokous käsitteli ja hyväksyi viime vuoden toimintakertomuksen sekä tilinpäätöksen. Vastuuvapaudet myönnettiin, mikä tarkoittaa, että hommia on hoidettu niin kuin pitääkin.
Pidin itse kokouksessa ajankohtaiskatsauksen, jossa keskeisinä asioina olivat luonnollisesti hallituksen eläkekaappausyrityksen kuviot sekä täydellinen näköalattomuus talousongelman edessä.
Eläkekiistan osalta kannattaa muistaa, että keskustan edeltäjä Maalaisliitto teki jo kertaalleen saman kaappauksen vuonna 1956. Tällä kertaa asiaa siivitti vielä kokoomuslaisen valtiovarainministerin höveli lupaus työnantajan Kela-maksun poistosta. Ei ihme, että Rukan hangilla höyry nousi pääministerin pipon alta, kun hän pohti keinoa löytää Kelalle lisää rahaa poisannettujen tilalle. No, onneksi meillä on toimintakykyinen ammattiyhdistysliike (lue: aktiiveja ja ajattelevia jäseniä), joten kaappaus saatiin estettyä.
Nopeaa vauhtia synkkenevän taloustilanteen edessä kykypuolue kokoomus on hiljaa kuin hiiri. Näyttää vahvasti siltä, että hallitus pitää yksimielisesti silmiään suljettuna ja toivoo, että romahdus tapahtuu vasta ensi vaalikaudella. Kaipa Katainen laskee olevansa silloin pääministeri ja saavansa demarin valtiovarainministeriksi siivoamaan sotkuja. Suomen ja suomalaisten kannalta olisi parempi toimia jo nyt. Päätimmekin kevätkokouksessa tehdä talouspoliittisen aloitteen erityisen työryhmän perustamisesta. Aloite on tehty ja nyt yritämme edistää sen toteutumista. Palataan tälläkin palstalla asiaan, kun saamme sille vastakaikua.
Yllättäen lopetin oman katsaukseni tuleviin EU-vaaleihin. Nuorsosialidemokraatit esittivät minua ehdokkaaksi SDP:n listalle ja tähän ehdotukseen puoluehallitus tarttui 4.3.
Kampanjani on käynnistynyt hyvin ja vaalityöntekijöitä on tullut ilahduttava määrä ympäri maata. Tavoitteena on selkeä läpimeno - se tosin vaatii vielä paljon töitä! Ei ole yllätys, että teen kaikkeni nostaakseni työelämän ja työtä tekevien asiat keskusteluun näissä vaaleissa. Koska Euroopan parlamentissa päätetään näistä arkisista asioista. Vaalisivuni löytyvät osoitteesta www.reijopaananen.fi - täydessä toiminnassa ne ovat huhtikuun alussa.
good post