Keskustele puoluekokousaloitteesta
Keskiviikko 4.11.2009 klo 15:27 - Nuorsosialidemokraatit
Ohessa on blogikeskustelua varten aloite NUS RY:n puoluekokousaloitteeksi.
Mitäs mieltä ollaan?
Eduskunnan avustajajärjestelmä paremmin koko puolueen poliittiseen käyttöön
Nuorsosialidemokraatit ry:n aloite
Johdanto
Nykyisessä kansanedustajien avustajajärjestelmässä avustaja solmii työsuhteen eduskunnan kanslian kanssa, mutta käytännössä hänen esimiehenään toimii yksittäinen kansanedustaja. Avustajan tehtävänä on avustaa kansanedustajaa valtiopäivätoimintaan liittyvissä sihteeri- ja toimistotehtävissä, pitää yhteyttä kansanedustajan sidosryhmiin ja koota tausta-aineistoa kansanedustajan valtiopäivätoimia varten. Käytännössä avustajan tehtävät ovat hyvin moninaiset, eikä järjestelmä mahdollista koko puolueen kannalta parasta mahdollista avustamista.
Avustajajärjestelmä voisi toimia monessa suhteessa paremmin. Työ voisi järjestyä sekä edustajien että avustajien ja koko puolueen kannalta mielekkäämmin. Tässä aloitteessa käsitellään avustajajärjestelmän mallia, jota voidaan kutsua ryhmäkansliamalliksi. Mallilla on toimiva esikuva Ruotsissa. Ruotsin mallia on kopioinnin sijaan mielekkäämpää soveltaa johtuen maiden poliittisten järjestelmien eroista. Tämä esitys on vain pohjamalli, jota kukin eduskuntaryhmä voi soveltaa itselleen parhaiten sopivalla tavalla.
Keskeistä ryhmäkansliamallissa on avustajakunnan tuominen hallinnollisesti ryhmäkanslian alaisuuteen, avustajien tehtävien eriyttäminen, sekä avustajapalvelun käytännöllisen vastuun siirtyminen yksittäiseltä avustajalta avustajaryhmälle.
Ryhmäkansliamallissa etua koituu kaikille
edustajat
- parempaa palvelua: kullakin avustamisen osa-alueella (ennen kaikkea sihteerintyö ja poliittinen avustaminen, ja ryhmän sisäisestä työn koordinoinnista riippuen esimerkiksi tiedottaminen, verkkopäivitys, jne.) olisi käytettävissä erikoistunut avustaja, nykyisten ”jokapaikanhöylien” sijaan
- jatkuvuutta avustamiseen: avustajantyö olisi jatkuvampaa, koska vastuu olisi ryhmän avustajakunnalla, ei yksittäisellä avustajalla: näin esimerkiksi lomat, sairaslomat, tai avustajan siirtyminen uusiin tehtäviin avustajan työstä eivät keskeyttäisi edustajan avustajapalveluita
avustajat
- mielekkäämpää työtä: avustajien työkuvasta tulisi mielekkäämpi, kun kukin saisi tehdä sitä, mihin on koulutettu ja/tai työelämässä suuntautunut. Ennen kaikkea tämä tarkoittaa valintaa poliittisen avustamisen ja sihteerintyön välillä, mutta ryhmäkohtaisesti tehtävien erot, ja siten suuntautumisvaihtoehdot avustajan työssä voisivat olla moninaisempia tai voisivat palvella avustajan poliittista asiantuntemusta.
- päällekkäisten töiden poistuminen: Esimerkkinä voisi mainita, että uudessa mallissa kaikki eivät lue ja kopioi peräkkäin samoja lehtiä omalle edustajalleen. Nykymallissa tehdään runsaasti päällekkäistä työtä.
- yhdenmukainen perehdytys tehtäviin
ryhmäkanslia
- lisää resursseja: ryhmäkanslia saisi tämän hetkisen edustajamäärän perusteella 45 uutta poliittista työntekijää, kun avustajat siirtyisivät suoraan ryhmäkanslian alaisuuteen. Kansliassa voitaisiin tällöin sopia siitä, miten avustajat voisivat osallistua ryhmän ja puolueen yhteiseen työhön. Lisäresursseja ryhmäkanslialle vapautuisi siten, että kanslian koordinoidessa avustajien työtä ryhmänä sen sijaan että jokainen avustaja koordinoi oman työnsä (yhdessä edustajan kanssa), päällekkäistä työtä voitaisiin vähentää, ja hyödyntää nykyistä paremmin avustajien työhön sisältyvää synergiaa.
SDP
- lisää resursseja: ryhmäkansliamalli mahdollistaisi jokaiselle piirijärjestölle, vaikka piiritoimistoon sijoitetun yhteyshenkilön eduskunta- ja kansanedustajayhteyksiin. Lisäksi mallin avulla voitaisiin saada puolueen työryhmille päätoimiset sihteerit, joista on apua kaikille puolueen jäsenille. He myös voisivat olla puolueen jäsenten käytettävissä olevia oman alansa asiantuntijoita, joilta voi kysyä neuvoa ja tietoa tarvittaessa. On hyvä laittaa merkille se tosiasia, että SDP:n kuluvan kauden 45 kansanedustajan 45 avustajaa voisivat olla moninkertainen henkilöresurssi tämän hetkiseen tilanteeseen nähden.
Taustaa järjestelmän muutokseen
Nykyisessä järjestelmässä avustajan työtehtävät on rajattu hyvin väljästi. Työsopimuksen mukaan avustajan työhön kuuluu lopulta kaikki se, mitä edustaja pitää edustajantyötä edistävänä. Koska käytännön työssä avustajilla ei ole muita esimiehiä kuin oma edustaja, avustajien arkipäivässä tämä työnkuvan rajaus johtaa siihen, että tapaukset, joissa avustajat kokevat tekevänsä työnkuvaansa kuulumattomia tehtäviä eivät ole harvinaisia. Tällaisia tehtäviä ovat esimerkiksi henkilökohtaiset palvelukset tai työ työsopimukseen nähden sopimattomaan aikaan. Avustajien on kuitenkin vaikeaa huomauttaa näistä epäasiallisista työtehtävistä johtuen siitä, että muita esimiehiä kuin oma edustaja ei ole. Oman edustajan kanssa keskustelu epäasiallisista työtehtävistä tuntuu avustajista usein kiusalliselta, koska edustaja on samalla oma esimies, ja hänen kanssaan läheinen työskentely jatkuu työnsisällöllisen kehityskeskustelun jälkeenkin.
Ryhmäkansliamallissa tämän erilaisten työtehtävien ongelman voisi olettaa väistyvän, koska henkilökohtaisuus avustajan ja edustajan suhteessa - vaikka ei poistuisi - vähenisi, ja koska avustajilla tällöin olisi yhtä useampia esimiehiä. Tämän lisäksi avustajien työnkuva tulisi määritellä nykyistä tarkemmin. Ryhmäkansliamallissa voitaisiin sopia yhdessä pelisäännöistä yhteistyössä ryhmäkanslian, eduskuntaryhmän ja avustajaryhmän kesken. Nykymallin ongelma etenkin vaalien läheisyydessä on sen rajaaminen, mikä on valtiopäivätoimintaa ja mikä edustajan uudelleenvalinnan organisointia. Järkevämpää olisikin, että avustajat voisivat tehdä laajempaa poliittista työtä, joka hyödyttäisi koko puolueen ja sen kaikkien jäsenten toimintaa. Tämä edellyttäisi myös muutoksia eduskunnan päätöksiin avustajien tehtävistä.
Avustajien vaihtuvuus on nykyisin hyvin suurta. Keskeisiä syitä avustajien lähtöön eduskunnasta ovat usein suhteessa koulutukseen ja työtehtävien haastavuuteen matala palkka, sekä epäasialliset työtehtävät. Näihin tekijöihin voitaisiin ryhmäkansliamallilla vaikuttaa. Avustajien vaihtuvuuden vähentyminen olisi varmasti kaikkien - ei vähiten edustajien - etu.
Malli otettaisiin käyttöön vaalikauden alussa, jolloin eduskunnassa ei ole töissä yhtään edustajaa tai avustajaa. Näin nykyiset avustajat eivät joutuisi muuttamaan tehtäviään kesken kauden. Tulevat edustajat sitoutettaisiin malliin keräämällä ehdokkaaksi suostumuksen yhteydessä suostumus myös avustajapalvelun hankkimisesta ryhmältä.
Avustajien tehtävät
Keskeinen uudistus mallissa on avustaja tehtävien eriyttäminen sihteereihin ja poliittisiin avustajiin. Sihteeriavustajat hoitavat mallissa koko eduskuntaryhmän sihteeripalvelut, eli esimerkiksi matkavaraukset, ja kalenterinpidon. Sihteeriavustajien työt on jaettu siten, että kukin hoitaa muutaman määrätyn edustajan sihteerintehtäviä.
Poliittiset avustajat hoitavat puolueen poliittisen avustamisen, eli esimerkiksi sisällöllisen taustatyön, erilaisten tekstipohjien tuottamisen, mediaseurannan, ja avustamisen valtiopäivätoimissa. Poliittiset avustajat toimivat oman sektorinsa asioiden, kuten esimerkiksi ympäristön tai koulutuksen parissa. Näin he voivat erikoistua ja keskittyä omaan ydinosaamisalueeseensa.
Lisäksi olisi mahdollista nimetä muutama avustaja keskittymään viestintään. He voisivat hoitaa esimerkiksi lehti-ilmoitukset ym. ammattitaidolla. Myös piirijärjestöjen viestinnässä tästä olisi apua.
Tämän lisäksi voisi olla mahdollista sijoittaa piireittäin myös niin sanottuja ryhmän maakunta-avustajia, joiden tehtävä on pitää piirit ja maakunnan tietoisina oman maakunnan edustajien tekemisestä ja pitää yhteyttä alueen kansalaisiin. Ruotsissa on käytössä esimerkiksi eduskuntaryhmän alueasiamiehet, jotka työskentelevät maakunnassa ja pitävät maakuntaan eduskuntaryhmänsä puolesta yhteyttä.
Tarkemmin tietenkin seuraava puoluehallitus yhdessä eduskuntaryhmän kanssa räätälöisi avustajien tehtävät siten, että järjestelmä on poliittisesti ja organisatorisesti tarkoituksenmukainen ja tehokkuus ja tuottavuus on otettu siinä huomioon.
Nuorsosialidemokraatit ry. esittää, että
Puoluekokous tekee linjapäätöksen eduskunta-avustajien ryhmäkansliamalliin siirtymiseksi ja velvoittaa puoleen toimijoita toimimaan sen mukaisesti ja muutoksen konkreettiseksi mahdollistamiseksi puolue pyytää jokaiselta eduskuntavaaliehdokkaaltaan ehdokassuostumuksen ohella suostumuksen toimia puolueen päätöksen mukaisesti ja hyväksyä ryhmäkansliamalliin siirtymisen.
Erinomainen aloite josta on puhuttu monessa paikassa. Kaikin tavoin järkevämpää, myös kansalaisnäkökulmasta.