Pitäisikö SDP:n muodostaa varjohallitus?
Keskiviikko 4.11.2009 klo 15:33 - Ismo Kainulainen, Nus ry:n puheenjohtaja
Keskustapuolueessa puhutaan voimallisesti ministerikierrätyksestä. Puhutaan, vaikka tyylilleen uskollisena puheenjohtaja Vanhanen on jo yrittänyt kieltää tämänkin keskustelun. Nyt jo Vanhasen poliittisen luottamuksen takuumies, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli on eri mieltä Vanhasen kanssa ministerikierrätyksen keskustelutarpeesta.
Keskustelun asiasta avasi keskustan pää-äänenkannattaja Suomenmaa. Lehti kertoi viime perjantaina neljän sivun kokoisella jutulla ministerikierrätyksen ihanuudesta. Jutussa taitavasti kerrottiin, millaisia ministerikierrätyksiä on Suomessa aiemmin tehty. Lehden otsikon mukaan ministerikierrätys on itse asiassa ihan maan tapa.
Ministerikierrätyksen voi tehdä nopeasti, jos halua ja tahtoa vain on. Päätöksentekoprosessi on poliittisen vaikuttamisen perikaavan mukainen ja yksinkertainen. Puolueen keskeiset päättäjät tekevät perusteellisen harkinnan pohjalta ratkaisuesityksen päättäville elimille. Sitten hankitaan esitykselle riittävästi kannatusta ja sitten päätetään. Päätösesitys hyväksytään tai jos ei, niin sitten vaihdetaan esityksen tehneitä henkilöitä. Istuvan ministerin rooli on hieman ikävä tässä prosessissa.
Ministereitä voi sitten kierrättää hallituksen sisällä tai sitten vaihtaa yksitellen tai ryhmässä. Jos päädytään istuvan ministerin vaihtopenkille ottamiseen, on yleensä uusi pelipaikka ja virka jo valmiiksi katsottu. Toinen malli sitten on kierrättää ministeriketjua pelipaikasta toiseen. Hallitusrinkiin tulijoita taas riittää. Jokainen kansanedustaja on mielestään kykenevä ministeriksi, niin ja aina parempi kuin se edellinen.
Aika näyttää miten keskusta esille nostatetun kierrätyksensä hoitaa. On hyvä muistaa, että se on keskustan sisäinen asia, eikä heitä tässä asiassa pidä poliittista havainnointia ja kokemusten kertomista enempää ryhtyä neuvomaan. Itse he tietävät, ketkä heidän mielestään ovat parhaita keskustan politiikkaa maan hallituksessa edistämään.
Keskustan mahdollinen ministerikierrätys tarjoaa demareille nyt samalla yhden harkinnan ja uuden tulemisen mahdollisuuden. Pitäisikö siis SDP:n muodostaa samassa yhteydessä niin sanottu varjohallitus, jossa jokaiselle hallituksen ministerille olisi varjoministeri? Se voisi tuoda paremmin esiin erot hallituksen kylmän politiikan ja SDP:n esittämien vaihtoehtojen välillä. Se voisi luoda uudelle poliittiselle debatoinnille ja vaihtoehtojen arvioinnille foorumin ja kasvot. Se myös antaisi lehdistölle paljon uusia tapoja kertoa politiikan eroista. Se laajentaisi SDP:n poliittista kärkeä ja antaisi SDP:n "ministerikasvoille" mahdollisesti samanlaisen laajan ja helpon julkisuuden, kuin keskustan uusille ministereille. Se voisi lisätä mahdollisesti mielenkiintoa politiikkaan.
Tosin on sanottava, että varjohallitusvaihtoehto saattaisi samalla myös pirstaloida keskustelun ja hävittää viimeisetkin puolueiden linjat ja mielipiteet. Se myös hämmentää kansalaisia vaaleissa suuresti. Tosin vaakakupissa taas on paljon mahdollisuuksia paremmasta poliittisesta keskustelusta ja suoranaisesta poliittisesta muutoksesta.
Lopuksi sanottakoon, että ajatus varjohallituksen muodostamisesta ei ole uusi ja sitä on eri maissa kokeiltu. Itse olen puhunut asiasta jo pitkään, mutta ajankohta asian toteuttamiselle on ollut Suomessa erityisen huono. Keskustapuolueen mahdollisessa ministerikierrätyksessä demareiden varjohallituksen muodostamiseen voisi ollakin hyvä sauma.
Kolumni on julkaistu 4.11.2009 myös sanomalehti Karjalaisessa
Mahtaisiko kierrätyspuheiden taustalla olla vaaliraharoiskeet siinä mielessä, että nyt kun niitä on pärskähdellyt monen potentiaalisen kepuliministerin päälle, "maan hiljaiset" näkevät tässä oman, ainutkertaisen mahdollisuutensa päästä kokeilemaan ministeriyttä..
Varjohallitusideaa olen itsekin joskus väläytellyt, se voisi kunnolla tehtynä olla hyvä poliittisen profiilin nostokeino. En oikein ymmärrä, miten siinä linjat ja mielipiteet häviäisivät.